RiSa-TräFK tänään Riihimäellä klo 18.30
toukokuu 30, 2008
Lähtö Riihimäelle ABC:lta klo 17.00! Ottelu pelataan Peltosaaren nurmikentällä. Muistakaa ottaa kaikki varusteet mukaan!
TräFK-RIlves3 0-5 (0-4)
toukokuu 24, 2008
Muuan suuri valtiomies on sanonut: “Lienemme yhtä mieltä siitä, että menneisyys on takanapäin.” Me emme ole.
On nimittäin niin, että jälleen yksi muinaisjamppalainen viisaus on osoittautunut paikkansapitäväksi: Menneisyys ei lopu koskaan. Koe siis eilinen jo tänään.
Järvenpään illassa toteutettiin jälleen “jalkapallo””joukkue” TräFK:n toimesta mitä laadukkainta kesäteatteria. Vaikka menneisyys oli vahvasti läsnä, oli edellisestä koitoksesta myös paljon muuttunut. Jos oli viimeksi yksi pelaajistamme saapunut paikalle ilman paitaa, oli tänään kentän laidalla yksi ilman toista kättä, yksi ilman toista silmää, yksi ilman väripigmenttiä sekä kentällä allekirjoittanut, joka pelasi tapansa mukaan ilman toista aivolohkoa. Wayne Träfkzky sen sijaan oli tällä kertaa muistanut ottaa mukaan ysiysipaitansa. Koossa oli siis varsin oivallinen katkarapu-cocktail akvavitin muassa vastustajalle hotkaistavaksi. Helan går!
Vierailija Ilves ei aikaillutkaan, vaan tarttui heti tarjoamaamme syöttiin. Valitettavasti puolustuksellemme valkeni vasta puoliajalla, ettei virittämäämme paitsioansaa ollut kovinkaan vaikea ohittaa, ja ettei Ilvestä saa enää juoksemalla kiinni kun se on kerran päässyt satimesta. Näin ollen ensimmäisen jakson jälkeen taululla komeilivat kannaltamme murheelliset 0-4 lukemat. Viimeistään tässä vaiheessa joidenkin mielissä alkoi päilyä epäilys siitä, ettei kaikki ollut kunnossa.
Toiselle puoliajalle kentälle kirmasi lauma kylläisiä ilveksiä, sekä raahusti nöyryytettyjä ja lannistettuja vaaleanpunaisia panttereita. Asiaa ei auttanut edes se, että vahvan intoksikaation rohkaisema huutosakkiseurueemme oli paikalla aikaisempaa äänekkäämpänä ja monilukuisempana, johtajanaan kuuluisa surrealisti Miró.
On vain näkökulmakysymys onko pelaaja oikeasti vasemmalla, oikealla, vaiko mahdollisesti sittenkin keskellä. Niin ollen on myös näkökulmakysymys se, parantuiko TräFK:n peli toisella puoliajalla, vai muuttuiko se kenties vielä aiempaakin surkeammaksi. Totta toki on, että puolustustyöskentelyssä tehtiin joitain asioita vähemmän väärin, esimerkiksi luopumalla liian rohkeiden paitsioansojen virittelystä. Näin ollen vastustaja kasvattikin voittolukemiaan vain yhdellä osumalla.
Toisaalta ensimmäisellä puoliskolla nähty hetkittäin joltisenkin siedettävän näköinen pelinrakentelu hiipui minuutti minuutilta lähestyttäessä loppuvihellystä. Viime minuuttien osalta ei voida puhua pelaamisesta, sillä ainoina ylöspäin suuntautuneina pallonliikuttamisina voidaan mainita Ori Mattilan hevosenpotkut kohti taivaankantta. Vallan lystikkäänä kuriositeettina mainittakoon tilanne, jossa vastustaja nappasi korkean pallon jalallaan neljän pinkkinutun keskeltä. Yhden maalipaikankin TräFK toki rakensi toisella puoliajalla. Valitettavasti tilanteeseen päässeen Yön Timon paluu menneisyyteen ei sujunut palloherkkyyden osalta aivan toivotulla tavalla, vaan jalka alkoi tutajaa H-hetkellä. Hitto soikoon.
Yhteisesti ajoissa paikalle saapuneen puolikkaan kentällisen kanssa sovitusta pelitaktiikasta poikkeamisen sijaan jatkossa tullaankin keskittymään enemmän muiden poikkeamisten korostamiseen. Asiantuntijapiireissä onkin arvioitu useankin pelaajamme poikkeavan tämänkin pelipäivän iltana jossakin anniskeluravintolassa, mahdollisesti eräässä Järvenpään keskustassa sijaitsevassa paikassa, jonka nimi suomeksi tarkoittaa toivoa. Tämä siitäkin huolimatta, että nähdyn perusteella voisi kaiken toivon jo luulla menneen. Näin ei kuitenkaan ole, sillä meidän seurassamme ei ole tapana diskriminoida poikkeavia.
TräFK – RIlves 3 la 24.5. klo 19:00
toukokuu 23, 2008
Ajoissa paikalla! Ja saataisiinko tällä kertaa 11 kentälle? Olisi mukavaa…
Btw, missä helvetissä meidän cheerleader laiskottelee? Tarvitaan pinkkiä katsomoon!
KP-75 – TräFK 6-1 (1-0)
toukokuu 16, 2008
Ilmassa oli suuren urheilukomedian tuntua kun Järvenpään TräFK matkasi Keravalle haastamaan KP-75:ä. Pinkit olivat vaivautuneet kentän laidalle peräti kymmenen miehen voimin huolimatta samanaikaisesti televisioidusta jääkendokamppailusta, jossa Putinin ruhtinaskunta nöyryytti entistä alusmaataan Kanadassa. Samanlaista tunnelmaa oli aistittavissa myös Kalevan urheilupuistossa. Tulevien naapurikuntien välinen jännite nosti tunnelman huippuunsa.
Koska yksi TräFK:n pelaajista oli saapunut otteluun ilman paitaa, joutui vierasjoukkue aloittamaan pelin kahden miehen vajauksella. Puolustustaisteluun ryhmittäytyneet träfkiläiset pitivät pelin nollanollassa ensimmäisen puoliskon loppuhetkille saakka. Puolikuntoisenakin häkkivahtimme Toni venyi muutamiin komeisiin pelastuksiin. Kenttämiesten lukumäärän nousu jälleen yhdeksään onnistuneen paidanhakuoperaation myötä tuuditti joukkueen hetkelliseen hyvänolontunteeseen. Tämä kostautui kotijoukkueen 1-0 osumana, jossa hyökkääjän annettiin melko vapaasti töytäistä keskeltä rankkarialueen tuntumasta. Kyyti oli muutenkin varsin tylyä. Allekirjoittanut joutui hetkellisesti niin kutsutusti ottamaan lukua saatuaan pallon lähietäisyydeltä polven ja navan välillä sijaitsevalle herkähkölle alueelle, jota tässä yhteydessä kutsuttakoon mielikuvituksen puutteesta johtuen muniksi.
Toisella puoliajalla alkoi vierailijan puolustuspuhti vähetä kotijoukkueen vyöryttäessä jatkuvasti voimallisemmin hyökkäyksiään. Yhden miehen vajaus vaihtui jälleen kahden vajaukseen ja tappio alkoi näyttää vääjäämättömältä. TräFK:n hyökkäykset rajoittuivat lähinnä cuckoo-palloihin, joita keskikentän urheasti taistelleet soturit yrittivät toimittaa kärjessä väsymättä laput silmillä laukanneelle Ori Mattilalle. Muut psykedeelisen fudiskulttuurin airueet pinkeissä sotisovissaan olivat mitä ilmeisimmin laput kielen alla. Sikäli helposti pääsi KP-75 karkaamaan jopa kuuden maalin johtoon.
Kerava ei kuitenkaan vienyt Järvenpäätä ihan kuusnolla, vaan ottelun loppuhetkillä Ori Mattilan onnistui pelata laidalta pallo maalin edustalle, minne noussut Mustafe toimitti sen verkkoon. Näin ollen TräFK:n saaliina oli Jatkosota-henkinen torjuntavoitto ylivoimaisesta vastustajasta, ja kauden kvartaalitavoitteen jääminen edelleen vain yhden sarjapisteen päähän. Huraa! Mannerheim!
Humma hummarum: kauden paras matsi takana. Tukka takana. Elämä edessä. Ja vedonlyöjäin kannattaa edelleen panostaa rahansa pienimmälle kertoimelle, murskatappiolle.
KP-75 – TräFK pe 16.5. klo 21:05
toukokuu 15, 2008
Lähtö ABC:ltä klo 19:30!
(JA EI VISSIIN SKIPATA JONKU HELVETIN SUOMI-VENÄJÄ-MATSIN TAKIA, PRKL!)
Harkat AINOLASSA 14.5. klo 20
toukokuu 13, 2008
Terholan, eikun Ainolan kentällä harjoitellaan taas keskiviikkona 14.5. klo 20. Ja nyt siis asia on varmistettu, eli Ainolan kenttä on tällä kertaa ihan oikeasti auki. Kaikki kynnelle kykenevät siis paikalle. Ennen harkkoja voi halutessaan mennä Anttilan koulun kentälle seuraamaan puulaakifudista. Kello 19 kohtaavat FC Pallo ja FC Kypärä, jonka riveissä nähtäneen tuttuja naamoja.
TräFK – KOPSE2 1-2 (1-0)
toukokuu 11, 2008
Siitä mistä ei voi puhua, tulisi kaiketi vaieta. Me emme vaikene.
Avauspisteitään saalistava TräFK sai lukion tekonurmelle vastaansa lohkon toisen korsolaisjoukkueen ja TräFK:n kanssa jumbosijoja pitävän KOPSE2:n. Ottelun ensimmäinen puoliaika sujui pinnkinutuilta aiemmin nähtyyn verrattuna varsin hyvin. Vastustajan vikkelät hyökkääjät pidettiin aisoissa ja mikä hämmästyttävintä, myös omia hyökkäyksiä rakennettiin. Ensimmäisellä puoliajalla todistettiin varsin poikkeuksellisesti useita syöttöjä maata pitkin omille pelaajille. Voisi jopa sanoa kotijoukkueen hallinneen avauspuolikasta ja syntyihän lopulta se maalikin. Tätä oli toki kohtuullista ounastellakin, sillä vastustaja joutui lähtemään otteluun yhden miehen vajaalukuisena.
TräFK:n nousukiito katkesi kuitenkin pian. Ensimmäisen puoliajan loppupuolella kentän laidalla hurjasti kannustaneen joukkion lukumäärän kaksinkertaistuttua ja puoliajan vaihduttua toiseen alkoi kotijoukkueen sukka tutista. Toinen puoliaika sujui alusta alkaen vahvasti vierailijoiden komennossa, eikä kulunut kovinkaan kauaa kun KOPSE rankaisi keskialueen virheestä ja tasoitti ottelun. TräFK:n pelinrakentelusta oli kadonnut ajatus ja pallokamppailut hävittiin järjestään, jopa silloin kun pallontavoittelijoiden suhde oli kotijoukkueen eduksi 4-1.
Vierailijoiden vyörytys tuotti tulosta kun heille vihellettiin vapaapotku mukavasta paikasta muutaman metrin päästä rangaistusaslueen rajasta. Tarkka veto viuhui vastustamattomasti muurin ohi aivan tolpan juureen ja TräFK:n orastaneet voittohaaveet tuntuivat valuvan muoviseokseen. Kunnollista loppukirivaihetta ei saatu päälle ja vastustaja hallitsi myös ottelun loppuvaiheita. Pari puolittaista hyökkäyksenrakennusyritystä estettiin helposti. Näin ollen TräFK jatkaa ilman pisteitä. Loppuvihellyksen kuuluttua vallitsi TräFK:n pelaajien keskuudessa hellyttävä yksimielisyys lähitulevaisuudessa vaadittavista toimenpiteistä: let’s get wrecked!
TräFK – KOPSE La 10.5.
toukokuu 9, 2008
Ottelu alkaa 19.00 – paikalla klo 18!
Harkat ke 7.5. klo 19!
toukokuu 6, 2008
Harjoituspaikkana Terholan perunap… nurmikenttä!
KoPa 1 – TräFK 0 (MUN NETTI TOIMII TAAS! JEBA!)
toukokuu 6, 2008
Tilastonikkarin käytyä otteluraportit läpi, lopputulos:
“laukaukset maalia kohti:
KoPa 2 (lasketaanko ylärima maalia kohti tulleeksi?)
TräFK 0 (yksi syöttö vastustajan veskarille saatiin aikaiseksi)”
Lopussa ei saatu edes kulmaa…


