TräFK-RIlves3 0-5 (0-4)

Muuan suuri valtiomies on sanonut: “Lienemme yhtä mieltä siitä, että menneisyys on takanapäin.” Me emme ole.

On nimittäin niin, että jälleen yksi muinaisjamppalainen viisaus on osoittautunut paikkansapitäväksi: Menneisyys ei lopu koskaan. Koe siis eilinen jo tänään.

Järvenpään illassa toteutettiin jälleen “jalkapallo””joukkue” TräFK:n toimesta mitä laadukkainta kesäteatteria. Vaikka menneisyys oli vahvasti läsnä, oli edellisestä koitoksesta myös paljon muuttunut. Jos oli viimeksi yksi pelaajistamme saapunut paikalle ilman paitaa, oli tänään kentän laidalla yksi ilman toista kättä, yksi ilman toista silmää, yksi ilman väripigmenttiä sekä kentällä allekirjoittanut, joka pelasi tapansa mukaan ilman toista aivolohkoa. Wayne Träfkzky sen sijaan oli tällä kertaa muistanut ottaa mukaan ysiysipaitansa. Koossa oli siis varsin oivallinen katkarapu-cocktail akvavitin muassa vastustajalle hotkaistavaksi. Helan går!

Vierailija Ilves ei aikaillutkaan, vaan tarttui heti tarjoamaamme syöttiin. Valitettavasti puolustuksellemme valkeni vasta puoliajalla, ettei virittämäämme paitsioansaa ollut kovinkaan vaikea ohittaa, ja ettei Ilvestä saa enää juoksemalla kiinni kun se on kerran päässyt satimesta. Näin ollen ensimmäisen jakson jälkeen taululla komeilivat kannaltamme murheelliset 0-4 lukemat. Viimeistään tässä vaiheessa joidenkin mielissä alkoi päilyä epäilys siitä, ettei kaikki ollut kunnossa.

Toiselle puoliajalle kentälle kirmasi lauma kylläisiä ilveksiä, sekä raahusti nöyryytettyjä ja lannistettuja vaaleanpunaisia panttereita. Asiaa ei auttanut edes se, että vahvan intoksikaation rohkaisema huutosakkiseurueemme oli paikalla aikaisempaa äänekkäämpänä ja monilukuisempana, johtajanaan kuuluisa surrealisti Miró.

On vain näkökulmakysymys onko pelaaja oikeasti vasemmalla, oikealla, vaiko mahdollisesti sittenkin keskellä. Niin ollen on myös näkökulmakysymys se, parantuiko TräFK:n peli toisella puoliajalla, vai muuttuiko se kenties vielä aiempaakin surkeammaksi. Totta toki on, että puolustustyöskentelyssä tehtiin joitain asioita vähemmän väärin, esimerkiksi luopumalla liian rohkeiden paitsioansojen virittelystä. Näin ollen vastustaja kasvattikin voittolukemiaan vain yhdellä osumalla.

Toisaalta ensimmäisellä puoliskolla nähty hetkittäin joltisenkin siedettävän näköinen pelinrakentelu hiipui minuutti minuutilta lähestyttäessä loppuvihellystä. Viime minuuttien osalta ei voida puhua pelaamisesta, sillä ainoina ylöspäin suuntautuneina pallonliikuttamisina voidaan mainita Ori Mattilan hevosenpotkut kohti taivaankantta. Vallan lystikkäänä kuriositeettina mainittakoon tilanne, jossa vastustaja nappasi korkean pallon jalallaan neljän pinkkinutun keskeltä. Yhden maalipaikankin TräFK toki rakensi toisella puoliajalla. Valitettavasti tilanteeseen päässeen Yön Timon paluu menneisyyteen ei sujunut palloherkkyyden osalta aivan toivotulla tavalla, vaan jalka alkoi tutajaa H-hetkellä. Hitto soikoon.

Yhteisesti ajoissa paikalle saapuneen puolikkaan kentällisen kanssa sovitusta pelitaktiikasta poikkeamisen sijaan jatkossa tullaankin keskittymään enemmän muiden poikkeamisten korostamiseen. Asiantuntijapiireissä onkin arvioitu useankin pelaajamme poikkeavan tämänkin pelipäivän iltana jossakin anniskeluravintolassa, mahdollisesti eräässä Järvenpään keskustassa sijaitsevassa paikassa, jonka nimi suomeksi tarkoittaa toivoa. Tämä siitäkin huolimatta, että nähdyn perusteella voisi kaiken toivon jo luulla menneen. Näin ei kuitenkaan ole, sillä meidän seurassamme ei ole tapana diskriminoida poikkeavia.