Futura 2 – TräFK 5-0 (1-0)

kesäkuu 18, 2008

Muuan suuri valtiomies ei ole koskaan sanonut: Porvoo on ihan perseestä. Me sanomme.

Sikäli oltavat olivat kotoisat, että pelialustana toiminut Kokonniemen nurmi oli kutakuinkin yhtä hyvässä kunnossa kuin usein “harjoituksiemme” paikkana toiminut Terholan kenttä. Siihen porvoolaisten vieraanvaraisuus sitten rajoittuikin. Ensinnäkin koko ajonmatkan ajan vitutti aivan simona katsella miten hulppeasti eräät asuvat. Jotkut meistä asuvat betoniumpioissa, joihin on hyvällä onnella jätetty hengitysaukkoja. Siksi päivänvalossa pelaaminen on useille vaikeaa.

Valosta ei tarvinnut silti juuri huolehtia, sillä porvoolaiset isäntämme olivat silkkaa vittumaisuuttaan tanssineet sadetanssin ennen ottelua, tehden pelialustasta entistäkin arvaamattomamman. Tällä oli luonnollisesti negatiivinen vaikutus ainoastaan vierailijain peliesityksiin, koska [lauseen loppu poistettu mielikuvituksen puutteesta johtuen, sekä lasten suojelemiseksi].

Kaukainen sijainti ja vieras kulttuuri oli säikäyttänyt suuren osan pelaajistamme jäämään kotikonnuille. Porvooseen asti oli vaivautunut vain kymmenen pelaajaa. Jack N. Jonesin ollessa jälleen poissa kortinpeluukiireistä johtuen otti maalivahdin tehtävät hoidettavakseen Ori Mattila, jonka keskittymistä häiritsivät merkittävästi kentän viereisellä radalla keimailleet tammat. Tämä oli jälleen yksi osoitus porvoolaisten kavaluudesta.

Varusteet oli sen sijaan valittu viimeisen päälle: Mr. Tähtisilmä lahjoitti allekirjoittaneelle aivan upean otsanauhan. Itse olin pelipäivän aattona hankkinut itselleni GAP:n (Gay’ish Artefact Promoters) Gayest Utensil Of the Year -palkitseman vaaleanpunaisen puhallettavan kassin, johon juuri ja juuri mahtuu esim. pelipallo tahi nappulakengät. Suosittelen kaikkia suuntaamaan kiireen kanssa Järvenpään Saiturin Pörssin osastolle, jossa kaikki tuotteet ovat yhden euron hintaisia, ja hakemaan omansa. Tavaraa on tarjolla vain niin kauan kun emme osta niitä pois.

Kilpavarustelu ei kuitenkaan itse pelissä auttanut. Miesylivoiman edessä oli joukkueemme tuomittu alusta saakka koko lailla puolustuskannalle. Ensimmäisen puoliajan osalta on kuitenkin annettava tunnustusta työmoraalista, joskin oma pelinrakentelu oli jälleen kerran varsin hataraa. Muutamia hyökkäyksen poikasia saatiin aikaan kun pallo saatiin toimitettua joko Miika Kultaharjalle tai Mr. Tähtisilmälle asti. Kiireisessä puolustuspäässä urakoivat ansiokkaasti topparina Koné ja oikealla laidalla Rosvo-Roope. Tukea he saivat hyvin myös muun muassa keskikentän Ruuhka-Tuukalta, Tony Tigerilta, Mustafe de Esperancelta sekä hetkittäin myös vasemmalta laitapuolustajaltakin. Muun muassa ehtiväisen Karri Karpasovin poissaolo näkyi keskikentällä vastustajan hallintana.

Peli pidettiin nollanollassa ensimmäisen puoliajan loppupuolelle, eikä vastustaja saanut luotua kovinkaan loistavia tilanteita. Laukaukset lähtivät pääasiassa melko kaukaa. Tämä ei lopulta haitannut kotijoukkuetta, sillä juuri kaukaa lähteneestä kudista avausmaali lopulta syntyi. Vaarattoman näköinen maanuoliainen pomppasi maalinedustan muhkuroista ikävästi ja liukas pallo lipsahti Orin otteesta verkkoon. Näin ollen ei Oria päästy nollapelin kunniaksi kruunaamaan, mutta ruunaamista kyllä harkittiin.

Toiselle puoliajalle lähdettiin astetta rohkeammalla asenteella hyökkäyspelin osalta. Jonkin aikaa näytti täysin mahdolliselta, että tappioasemasta noustaisiin, mutta puoliajan lähestyessä puoltaväliään alkoi vastustajan parempi kunto-, taito-, äly-, kovuus-, ulkonäkö- ja vaakataso tuottaa yhä enemmän ongelmia puolustuksellemme. Allekirjoittanut katkaisi kertaalleen rangaistusalueen tuntumassa korkean syötön kädellä. Humaani tuomari huomasi onneksi kuitenkin heti, että rikkeentekijä on mitä enimmissä määrin syyntakeeton ja heltyi antamaan tilanteesta vain vapaapotkun.

Lopulta kävi kuitenkin niin, että vastustaja pääsi nopealla offensiivilla musertavan näköiseen ylivoimatilanteeseen rankkarialueellamme ja Rosvo-Roope oli pakotettu esittelemään notkeuttaan tällä kertaa break dance -henkisellä katkolla. Valitettavasti kaiken todennäköisyyden vastaisesti myös Rosvon onnistui kaikista ruumiinosistaan työntää juuri kätensä ensimmäisenä pallon tielle, ja näin ollen oli tuomari pakotettu viemään pallon pilkulle, vaikka vierailijain mielestä oikeampi tuomio olisikin ollut puolipiste. Tuloksena oli 2-0 osuma viileästä viimeistelystä.

Tästä eteenpäin ei TräFK:n pelaajisto enää juuri jaksanut keskittyä puolustamiseen. Yritys kavennuksen aikaansaamiseksi oli kovaa, mutta valitettavan tuloksetonta. Joitakin kertoja pallo onnistuttiin toimittamaan Mr. Tähtisilmälle tai Kultaharjalle, mutta vastustajan puolustus kesti paineen hyvin. Mitä pidemmälle ottelu eteni, sitä väsyneemmiksi kävi vajaa miehistömme. Loppu on korutonta kertomaa. Omaan verkkoon nahkakuula löysi tiensä vielä kolmesti, ja tuloksena oli näin ollen jo perinteikkääksi muodostunut viiden maalin tappio. Vielä viime hetkillä sai TräFK vapaapotkun aivan vastustajan rankkarialueen tuntumasta, mutta Rosvo-Roopen mainio kuti ei ollut kyllin mainio.

Paluu maan kamaralle lauantaisen tasapelipisteen jälkeen oli numeraalisesti karu, mutta peliesitys antoi kuitenkin syytä myös toiveikkuuteen. Debattia ottelun jälkeen käytiin ankarimmin siitä, kumpi vakiokassarimme Jonesin tilapäistuuraajista suoriutui leiviskästään kunniakkaammin. Ori Mattila pitäytyi puhtaan tilastollisessa katsantokannassa katsoen olleensa viidellä päästetyllä maalilla parempi kuin Koné, jonka taakse nahkakuula livahti Hyvinkäällä jopa seitsemästi. Koné sen sijaan turvautui vaikeammin mitattaviin määreisiin torjuttavien laukausten laadusta. Lopulta tultiin yhteistuumin kuitenkin siihen tulokseen, että selkeästi surkein maalivahtimme onkin ollut Jack N. Jones, joka on kauden aikana joutunut nöyrtymään peräti 23 kertaa.

Loppuyhteenvetona puolikkaan kauden päätösottelusta totean omasta puolestani seuraava: voihan kenkkuuksien keljuus että oli mälsää! En pelaa yhtään matsia kutosta ainakaan kuukauteen.

Ja ettei kenellekään jäisi epäselväksi mielenterveyteni tola yymmffgh blzzzr jjaab hkl..mm bdfkehittyvienbtrlmaakuntienfzglsuomi dffde kke’’yyyy!!!

Kaunista kesätaukoa. Kosketelkaa itseänne.