Kauniimipi otteluraportti
elokuu 30, 2008
Koska edellisen (kuten kaikkien sitäkin edeltävien) otteluraporttien sisältö oli silkkaa kurttua, voi sen käydä nyt lukemassa visuaalisesti kutkuttavammassa muodossa oheisen linkin kautta:
RIlves 3 – TräFK 6-3
elokuu 28, 2008
Erotuomarin tulee ottaa mukaan jalkapallo-otteluun seitsemän esinettä omien vaatteidensa lisäksi: pallo, pilli, keltainen kortti, punainen kortti, kynä, lehtiö ja kolikko. Olemme lähestyneet FIFA:a, UEFA:a, Suomen pöllöliittoa sekä Burt Bacharachin siskoa virallisella vetoomuksella lisätä esinelistaan myös vatupassi.
On nimittäin niin, että joukkueemme suoriutuminen Uudenmaan kuudennen divisioonan lohkossa 6 on ollut siinä määrin surkeaa, ettei se selity enää varhaislapsuudessa vastaanotetuilla päähän kohdistuneilla vasaraniskuilla, eikä sen paremmin myöskään myöhemmällä iällä suoritetulla kemiallisella sodankäynnillä omaa aivosolukkoa vastaan. Jatkuvat tappiot ovat selitettävissä vain siten, että kentät ovat kaltevia. Jokseenkin selittämättömästi kenttien kaltevuuden suunta vaihtuu aina puoliajalla siten, että joukkueemme joutuu aina hyökkäämään ylämäkeen.
Vetoomuksessa esitetyt pöllöilypolitiikan haasteet asettavat uusia ja kasvavia vaatimuksia pöllöilyn toimintakyvylle kaikilla sektoreilla. Tuloksellinen toiminta TRÄFK:n etujen turvaamiseksi edellyttää koko pöllöilyhallinnolta hyvää yhteistyökykyä, kehittyviä valmiuksia, toimintojen yhteensovittamista ja asianmukaisia voimavaroja. TRÄFK:n muoto voidaan saada muodostumaan, kun TRÄFK:ia jäähdytetään nopeasti sen ollessa (Burt Bacharach) voimakkaasti nesteytetyssä olomuodossa. Tällöin TRÄFK:n rakenneosaset eivät ehdi (smack, Burt) järjestäytyä säännölliseen kiderakenteeseen. TRÄFK:lla ei (burtburtuburtburtburtburt) tyypillisesti ole terävää sulamispistettä, vaan sen viskositeetti muuttuu lämpötilan funktiona.
Tai toisaalta sitten kuitenkaan ei. Yhtenä harvoista itsensä Jeesuksen Kristuksen sukulaisena tiedän, että sivilisaation tuho on lähellä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita maailmanloppua. Nano-organinstisten ainesten intergalaktinen itsevaltias Hcarahcab Trub hypernovallisessa loisteessaan on tuleva hallitsemaan myös nimellä Tellus tunnettua planeettaamme. Huga huga huga! Hcarahcab’i trtuu hcla’ai ai ai! Am muu!
Ihmeliha spam palasi amerikkalaisten ruokapöytiin
HUOM: kirjoittaja ei ollut todistamassa ottelua
Rilves 3 – Träfk tänään klo 19.30
elokuu 27, 2008
Lähtö ABC:lta klo 18.00!!
TräFK – KP-75 23.8.08 0-10 (0-4)
elokuu 23, 2008

Rakas päiväkirja,
mulla oli lauantaina ihan ällön pöllön mälsä päivä. Mä menin yxien tyyppien kaa yhteen maziin tuol noi, siis niinku pelaa, ja ne tyypit ja sit mä kans oltiin iha huonoi. Ne toiset tyypit joit vastaa me niinku pelattii, oli, niinku, no niinku tosi hyvii.
Sit mä meni niinku kotii, ja sit ku mul oli niinku se paita päällä mikä mulla ja tyypeillä oli siis mazis nii yhet tyypit nauro mulle ja tööttäs niitten auton tööttii ku mä menin tiän yli ja nauro ku mä menin tiän yli ostaa maitoo mun vitun viimezzil rahoil ja ne nauro ja tööttäs. Vittu. Iha mälsääääääää!!!
Sit ku mä pääsin himaa ni mä yritin runkkaa, mut mul ei sit niinku seissy. Eiku, siis seiso. Eiku siis, en, niinku yrittänyt. Tai siis runkannu. Tai siis ei mitää. Unoha.
KOPSE2 – TräFK 5-1 (2-0)
elokuu 15, 2008
Kuten Sun Tzu sanoi Sodankäynnin taidossa kenraalista, joka alituiseen hävisi, on myös sanottava TräFK:sta: se on meidän metodimme. Häviäminen ei ole ainoastaan seuraus, vaan myös päämäärä. Ja samoin on yrittäminen ensimmäinen askel matkalla kohti epäonnistumista.
Maanantai. Korso. Hiekkakenttä. Kahden miehen vajaus.
Ei lisättävää.
TräFK – KoPa 1-3 (0-2)
elokuu 11, 2008
Jos kuva kertookin joskus enemmän kuin tuhat sanaa, ei samaa voida sanoa seuraavasta raportista. Kokonaisuudessa se käsittää ilman kuvatekstiä 446 sanaa, informaatioarvon jäädessä kuitenkin puhtaaseen nollaan.
Kuvan herra onnistui kertaalleen kullakin päällään.
Järvenpään lukion tekonurmella käyty kamppailu TräFK – KoPa voidaan tiivistää seuraavasti: kaksi kohtuullisen saamatonta nahjustelusakkia viänsi peistä siitä, kumpi on vähemmän saamaton. Intensiteetti kohosi kuumimmillaankin korkeintaan viittomakielisiä uutisia vastaavalle tasolle.
Vain yhden pelaajan osalta KoPa nousi selkeästi isäntiä paremmalle tasolle. Numerolla 18 pelannut joltisenkin väkivahva Kerberos ratkaisi ottelun voittamalla pääpallot musertavalla ylivoimalla kentän molemmissa päissä. Kaikki vierailijan maalit olivat seurausta kyseisen vertikaali-Villen suvereenista ilmatillan hallinnasta. Tältä osin kamppailun draaman kaari noudatteli saksalaisista rakkauselokuvista tuttua kaavaa: voiviiksinen kaapelimies Horst (symboloi KoPa:a) soittaa kahden peroksidikutrisen opiskelijaneitosen Brunhilden ja Gertruden (symboloi TräFK:ia) solukämpän ovikelloa.
Horst: Der ist eine problem mitt deine Kabel?
Gertrud ja Brunhilde: Jah, jah, jaaaaahhhh!
Horst: Ich fixe deine Kabel!
Seuraa agressiivinen ja intensiivinen perseinvaasio korkeassa polviasennossa miehekkään urahtelun säestyksellä, joka huipentuu viilien sinkoamisella pikku viiliviiksi-kissimirrien visiiriin.
On siis käytännössä niin, että TräFK hävisi yhdelle miehelle 0-3, mikä on jo sinälläänkin melkoisen mustaa huumoria. KoPa:n TräFK kellisti 1-0, Ori Mattilan pienestä kulmasta viimeistelemällä osumalla. KoPa:n numero 18 sen sijaan vei avauspuoliskolla kulman jälkitilanteesta vieraat 0-1 johtoon tarkalla puskulla. Hieman myöhemmin soi jo toistamiseen, ja jälleen maalin pohjusti Kerberos jatkamalla kulman maalin edustalle reippaasti paitsiossa olleelle pelaajalle, joka puski sen verkkoon. Kahden miehen voimin suoritettu vartiointikaan ei auttanut pitämään Kerberosta aisoissa. Myös kolmas osuma syntyi erikoistilanteesta ja saman kolossin nupista, vaikka tässä vaiheessa vartiointi suoritettiin jo kolmen pinkkinutun voimin.
Kentän laidalla ottelua seuranneen ramman basistin kertoman mukaan KoPa:n leiristä myönnettiin erikoistilanteisiin panostetun erityisesti. Muilta osin ei vierasjoukkueenkaan esiintyminen ollut erityisen loistokasta. Toisaalta on myös todettava, ettei TräFK olisi tällä kertaa ansainnut pistettäkään oman esityksensä valossa. Kaukana oli se taisteluhenki ja intensiteetti, jolla sarjan kärkipään paikallisvastustaja NouLa AiVa laitettiin ahtaalle viikkoa takaperin. Tilalle oli vaihtunut aneeminen surffailu ja hätäily pallon kanssa. KoPa:n leiristä tunnustusta sai kuuleman mukaan kuitenkin kärkitähtösemme Mr. Tähtisilmä, joka ei hänkään ollut aivan terävimmillään johtuen mitä ilmeisimmin edellisillan rypemisestä aiheutuneesta kohmeesta. “Onneksi palloa ei tälle kaverille kovin usein saatu”, kuultiin vierailijoiden kommentoivan.
Siinä, että tämän internet-sivuston anti on toistaiseksi parasta mitä joukkueemme on kyennyt kauden aikana tarjoamaan ei ole mitään hauskaa. Ansio tästä ei suinkaan kuulu niille, jotka allekirjoittanut mukaan lukien ovat tuottaneet tälle sivustolle niin kutsuttua sisältöä, vaan koko joukkueellemme – allekirjoittanut mukaan lukien – joka on asettanut laatukriteerit häkellyttävän alhaiselle tasolle. Vaan hauskuushan on katsojan silmässä, ja tässä tapauksessa se on kaivautunut varsin syvälle, kuin jääpiikki. Itseänihän naurattaa tälläkin hetkellä aivan simona. Onkin varsin vähättelevää sanoa, että TräFK olisi jalkapallojoukkue. Sen paremmin ei voida väittää, että TräFK olisi elämäntapa. TräFK on pikemminkin tapa suorittaa itsenmenehdytys taksijonossa yölliseen makkaraperunoiden nauttimiseen tarkoitetulla muoviaterimella.
TräFK – KoPa (9.8) klo 19.00
elokuu 9, 2008
TräFK kohtaa lauantain kotiottelussa KoPan, joka voitti keväällä edellisen matsin niukasti 1-0 Korson hiekkakentällä. Mikäli TräFK haluaa kääntää lukemat tällä kertaa edukseen, ei isännilä ole varaa nyt samanlaiseen lepsuiluun kuin kevätkierroksen ottelussa.
Yleisöä pyydetään saapumaan paikalle hyvissä ajoin, sillä katsojien paikoilleen asettautuminen vie aikaa. Lisäksi porteilla suoritetaan turvatarkastus. HKL ja VR ovat lisänneet kalustoaan tapahtuman yhteydessä..
NouLa Aiva – TräFK 2-1 (1-0)
elokuu 4, 2008
Tasan ei käy onnen lahjat. Siispä tasan eivät käyneet myöskään sarjapisteet.
Reilun kuukauden mittainen ottelutauko on päättynyt, ja TräFK palasi tositoimiin Järvenpään lukion tekonurmella perjantaina 1.8. Ottelua isännöi sarjan kärkikastiin kuuluva NouLa Aiva, joten kyseessä oli todellinen Daavid vastaan Goljat -asetelma. Joukkueiden edellinen kohtaaminen kauden avausottelussa päättyi NouLa:n 1-3 voittoon.
Mainittakoon, että kesätauon aikana on huhuiltu NouLa:n taholta jo ehdotellun pelaajillemme joukkueenvaihtoa. Ehkä peräti niinkin, että ensi kaudeksi koko TräFK:n mies”vahvuus” siirtyisi NouLa:n riveihin. Tällaista arroganssia ei voida sallia! Alas NouLa:n ylivalta! Jazzpalaisia emme ole, noulalaisiksi emme halua, olkaamme siis träfkiläisiä.
Asetelmien innostamana lähti vierasjoukkue pelvotta päin vihollista. Alun tauon jälkeisestä hermostuneisuudesta huolimatta NouLa joutui ajoittain ahtaalle, ja jo ensimmäisellä puoliskolla oli TräFK:lla tilaisuuksia siirtyä ottelussa johtoon. Seurajohtaja Konén johtama puolustus piti NouLa:n hyökkäykset kohtuullisen hyvin aisoissa. Kesätauon aikana oli joukkueemme selkeästi muhiutunut astetta vaikeammin nujerrettavaksi. Tasapelipiste toista paikallisvastustajaa AC JazzPa:a vastaan ei ehkä sittenkään ollut silkkaa sattumaa. Lisäpontta yritykselle antoivat toki ihanat fanimme, jotka kannustivat villisti penkeillä oluen latkimisen lomassa.
Ensimmäisen puoliajan parhaisiin paikkoihin TräFK:lla lukeutui Ori Mattilan karkumatka vasemmalla laidalla, joka päättyi nopean tilanteen huomioon ottaen varsin kelvolliseen nostoyritykseen. Maalivahdin yli pallo nousikin, mutta vauhti oli sikäli verkkainen että NouLa:n puolustus ehti hyvin luutia pallon pois maaliviivan tuntumasta. Lähelle pääsi myös Miika Kultaharja, joka ei kuitenkaan aivan ehtinyt Ruuhka-Tuukan ovelaan syöttöön ennen vastustajan maalivahtia.
NouLa:n avausmaali syntyi harmillisen tupeloinnin merkeissä allekirjoittaneen lahjoittaman kulmapotkun jälkitilanteesta. Ensimmäisen tilanteen sai aina valpas Jack N. Jones nyrkkeiltyä, mutta pallopugilismia häiritsi merkittävästi puolustuksemme Jonesin eteen asettama lihamuuri, ja näin ollen palloa ei saatu kovinkaan kauaksi omasta häkistä. Lopulta muuan tässä yhteydessä nimeltä mainitsematon pitkänhuiskea paino- ja kopioliikkeen työntekijä survoi pallon maaliin päällään. Maaliviivaa vartioineella Rosvo-Roopella ei ollut mahdollisuutta ehtiä pallon tielle.
Toiselle puoliajalle TräFK lähti taistelutahtoisena, mutta väsymyksestä alkoi näkyä merkkejä. Toppari Koné loukkaantui lievästi, eikä halukkaista paikkaajista syntynyt kummoistakaan jonoa. Lopulta topparin tonttia hoiteli Konén kanssa vuorotellen tahi yhdessä Karri Karpasov. Puolustuksen muodostelmista voitaneen esittää erilaisiakin tulkintoja. Kaiken kaikkiaan kyseessä on makuasia. Pahimman kaltaiseen pelipaikkasähläilyyn ei tällä kertaa kuitenkaan sorruttu, vaan paketti pysyi kasassa, joskin natisten.
Tasoitusmaalin ahnas metsästys johti myös useammin tilanteisiin omassa päässä. Lopulta kävikin niin, että muuan tässä yhteydessä nimeltä mainitsematon pitkäkoipinen baarityöntekijä murtautui loistavaan pystysyöttöön ja ohitti siihen asti varsin hyvin toimineen paitsiolinjan. Jones syöksyi samanaikaisesti vastaan kohti palloa, mutta pesäpallomaisesti oli tässäkin tilanteessa hyökkääjällä etu. Epäonnekkaasti pallo pompahti kannaltamme väärälle puolelle Jonesia, ja vastustaja pääsi ruikkimaan tyhjiin. Voihan vihtrilli.
Viimeistään tässä vaiheessa mahdollinen lukija havainnee, että vasemmalla puolustajalla on ollut aitiopaikka seurata kumpaisenkin vastustajan osuman syntyä. Tästä herännee kysymys: miksi ei tarvittaviin toimenpiteisiin maalien ehkäisemiseksi ole ryhdytty? On niin, että puolustaja puolustaa, jos osaa. Raportoija sen sijaan raportoi. Sitä, mitä tässä kerron, ei tule käyttää minua vastaan muutoin kuin raportoinnin tasoa ja tarkkuutta koskien.
Kahden maalin takaa-ajoasemassa tappio tuntui jo varmalta, mutta hivenen yllättäen TräFK:n hyökkäystyöskentely vain parani. Hyvä tilanne syntyikin jo pian vastustajan tähtösen Maximuksen kaadettua hivenen rankkarialueen ulkopuolella meidän tähtösemme Mr. Tähtisilmän vaparin ja keltaisen kortin arvoisesti. Vapaapotkun jälkitilanteen flipperissä vastustaja oli kuitenkin jälleen onnekkaampi. Keltaista viuhahteli vastustajalle myös jatkossa yhteensä viidesti, enimmäkseen kuitenkin Pöllöliiton kriteerien mukaisen kielenhuollon merkeissä.
Lopulta TräFK:n sinnikkyys palkittiin, kun rankkarialueella giggaillut Kultaharja rapattiin nurin sääntöjen vastaisin ottein. Kultaharjan viimeistely pilkulta oli litmasmaisen maaginen: luja ja vittumaisen päättäväinen runttaus maalin vasemman yläneljänneksen puolivälin tienoille. Olé! Takaa-ajo ei ole vain hiihtolaji.
Jäljellä olevan ajan TräFK käytti lähinnä puolittaisten maalipaikkojen tuhlailuun ja lepsuun puolustamiseen, ilmeisesti luottaen jo ennestäänkin vähäiseen onneen. Mutta onnea ei ole. On vain Toivo. Tämä tuli todistettua viimeistään silloin, kun vastustajan alati jatkuneista kovista otteista johtuen vihellettiin TräFK:lle vapaapotku aivan rangaistusalueen viivalta ottelun viimeisillä minuuteilla. Mr. Tähtisilmän kierteinen veto oli mahdollisimman vittumainen torjuttava, ja lähes täydellisen tarkka. Mutta. Ei aivan. AiVan.
Heti loppuvihellyksen jälkeen nähtiin muuan tässä yhteydessä nimeltä mainitsemattoman vasemman puolustajamme pakenevan kritiikkitulvaa juoksujalkaa halki kentän huomattavasti nopeammin kuin kertaakaan ottelun aikana, ja jatkaneen matkaa polkupyörällä. Huhut kertovat pakomatkan jatkuneen yli kuntarajojen, aina Pornaisiin saakka, joka ei ole vielä allekirjoittanut Uudenmaan sisäistä sössijäin luovutussopimusta.
Noula AiVa – TräFK 1.8.08 klo 20.00
elokuu 1, 2008
Syyskauden ensimmäinen ottelu Lukion tekonurmella käynnistyy klo 20.00. Kaikki ajoissa paikalle!


