TräFK − Pelikaani 2-3 (1-1)

Jalkapalloa kutsutaan myös viherkenttien shakiksi. Me emme kutsu.

-Hei Spock, mitä vittua sä teet?

-Hyss, hiljaa! Etsä nää et mä kuuntelen noita nappuloita!?!

Johtuisikohan kyseinen ilmaus siitä, että jalkapallo, kuten shakkikin, on äärimmäisen taktinen laji? Fyysisen suorittamisen ohella edellytetään pelaajilta myös aivotyöskentelyä. Näin voi olla, mutta TräFK osoitti lauantain hämärissä käydyssä ottelussa, että läheisempi yhteys puulautojen jalkapalloon on kuitenkin sääntö, jonka mukaan sotamies korottuu ratsuksi edettyään kyllin ylös vastustajan kenttäpuoliskolle. Näin myös kävi, kun muuan joukkoomme loppukaudesta liittynyt pinkkisoturi Mickey Mörssäri antoi osoituksen laukkavoimastaan. Itse Ori Mattilakin joutui katselemaan herran vauhdikasta etenemistä 1-0 johtomaalin tekoon kateellisena.

 

Ensimmäinen puoliaika antoi viitteitä siitä, että TräFK viimeinkin kykenisi ottamaan täydet sarjapisteet. Joukkueemme salainen ase, muuan tässä yhteydessä nimeltä mainitsematon henkilö, jota kutsuttakoon tässä yhteydessä nimellä Herra Arvoitus, todisti kuitenkin myös sen, ettei sotamies voi edetä kentällä takaviistoon ilman katastrofaalisia seurauksia. Taitotasoltaan joukkuettamme eittämättä vahvistavan Herra Arvoituksen armoitettu aivopieru johti vierailijain tasoitusmaaliin, eikä edes ainoan tornimme fyysinen pluskvamperfekti voinut tätä estää. Kotijoukkue ei kuitenkaan tästä lannistunut, vaan jatkoi hyvää peliä koko ensimmäisen puoliajan kuitenkaan onnistumatta lisämaalien teossa. Kokonaisuudessaan ensimmäisestä puolikkaasta jäi sellainen kuva, että ottelu voitaisiin todella, ihan aikuisten oikeasti jopa voittaa.

 

Miksi emme siis kuitenkaan voittaneet? Siksi, että vaikka me emme jalkapalloa hevin viherkenttien shakiksi kutsukaan, ei kyseinen ilmaisu kuitenkaan ole täysin perusteeton. Meidän mielestämme jalkapalloa tulisi kutsua viherkenttien Kimbleksi. Keskiverto träfkiläinen pystyy hahmottamaan kerralla korkeintaan neljä liikkuvaa elementtiä, ja nämäkin vain sillä edellytyksellä, että ne liikkuvat ainoastaan yksitellen, varsin hitaasti ja vain yhteen suuntaan. Liikkua saa, kun painaa muovista kupua kämmenellään. Jos tulee kutonen saa yrittää uudestaan. Mutta kun ei vittu tule! Siispä kämmenet hioten vimmaisesti painallamme muovikupua yhä uudestaan, toistaen liikettä hamaan loppuun, ja jännetupentulehdukseen saakka. Mikä verraton vaihtoehto ainaiselle runkkaamiselle! Ja jos tulee kutonen saa yrittää uudestaan. Vaan entäs sitten? Yrittäminen on vain ensimmäinen askel kohti epäonnistumista. Ja uusi yritys on vain seuraava ensimmäinen askel kohti seuraavaa epäonnistumista. Tule, tule kutonen! Tule, tule kutonen!

 

Ja katso! Ykkönen tuli. Vastustaja, joka ei keskittynyt vain luottamaan hyvään onneen, vaan jatkoi pelaamista TräFK:n nyhvertäessä, onnistui lopulta. Vaikka kulmapotku saatiinkin katkottua ilman torneja, ei taustalta saapunutta jatkolaukausta kyennyt edes notkealantioinen kuningatar torjumaan. Jatkossa erehdyttiin jalkapalloa luulemaan myös viherkenttien jätkänshakiksi, mutta tässäkin luulossa jätettiin huomioimatta, että pelin häviää, mikäli vastustaja saa kolmen suoran. Näin pääsi käymään jälleen kulmapotkutilanteessa, jossa tasoitusta saalistanut joukkueemme unohti kolme vastustajan pelaajaa täysin vartioimattomiksi takatolpalle.

 

Ratsuksi korottunut Mickey Mörssäri palautti toivon vielä henkiin ottelun loppupuoliskolla toisella osumallaan. Valitettavasti toisen puoliajan osalta kolme viimeistä minuuttia olivat ainoat, joiden aikana TräFK taisteli. Tasoitus jäi näin ollen tekemättä, ja ottelu, jonka piti olla ensimmäisen puoliajan perusteella täysin voitettavissa, hävittiin. Tämä tappio tuntuu ihan tappiolta.