TräFK aloitti kautensa viikonloppuna Uudenmaan piirin 6. divisioonan kutoslohkossa. KoPa kaatui lukion tekonurmella maalijuhlien jälkeen selvin numeroin 5-3.  Pinkkien panttereiden ylivoimaa ei horjuttanut edes yksi omiin mennyt maali toisella puoliajalla, joten kausi käynnistyi historiallisella kotivoitolla.

Joukkueen otteluraporttien luoja Fyllatyrsas kilisteli samaan aikaan laseja aivan toisten asioiden kunniaksi, joten valitettavasti tästä syystä historiallisesta voitosta todisteet tulossa vain kuvina myöhemmin.

Tiistaina olikin sitten nopea paluu arkeen Korson kivikentällä ja lepsu pantterilauma otti ja hävisi ottelun Kopse 2:sta vastaan aivan toisen puoliajan loppuun tulleella maalilla. Lukemat olisivat voineet tosin olla vielä monta numeroa rumemmat, mutta vastustajan viimeistely ei ollut sen parempaa kuin vierasjoukkueen, joka sai lopussa edes sen kuuluisan kulman.

Kopse 2 – TräFK 0-1 (0-1).

Kentän ulkopuolelta

huhtikuu 22, 2009

Sivun oikeasta palkista löytyvän RSS-syötteen lisäksi TräFK:n otteluraportit ja tiedotteet ovat saatavissa nyt suoraan kännykkään Widsets-sovelluksen avulla. Etusivulta löytyvä video valaisee asiaa enemmän kuin tuhat insinööriä.

Sovellus tukee yli 300 eri puhelinmallia, joten jos oma RinGo ei löydy enää tuettujen mallien listalta, niin nyt jos koskaan on hyvä aika siirtyä tälle vuosituhannelle.

trafk_widget

Asennus on jopa träfkiläisille helppoa, eikä edes rekisteröinti ole välttämätöntä. Tarkemmat ohjeet löytyvät tämän artikkelin kommenttikentästä. Muista kuitenkin tarkistaa liittymäsi datasiirron kustannukset/rajoitukset ennen asennusta.

Aktiivinen träfkiläinen voi tarvittaessa myös faksata nämä ohjeet seuramme yhteyshenkilölle jos tuuli ei ole suotuisa Haarajoelle asti näkyville savumerkeille.


Träskända Fotbol Klub arvottiin kutosdivarin lohkoon 6, jossa pelaavat lisäksi TuPS 2, AC JazzPa KoPa, KP-75 2, KOPSE 2, Futura 2, Orient U ja NouLa AiVa.

Kauden avaus tapahtuu TräFK:n osalta 25.4. klo 20.00 kotiottelulla korsolaista KoPaa vastaan. trafk_logo

Suurin mielenkiinto kauden aikana kohdistuu eritoten siihen, pystytäänkö ottelut pelaamaan piilossa ulkopuolisten katseilta liiallisen häpeän välttämiseksi, sekä otteluihin paikallisvastustajia AC JazzPaa ja NouLa AiVaa vastaan. Jälkimmäisen kohtaamisissa lisäväriä peleihin tuonevat myös yritykset jakaa omain kätten ja jalkain oikeutta muuan surkealle opportunistille, joka julkesi vaihtaa pinkin sotisovan NouLan naurettaviin räsyihin.

Otteluohjelma (joka vielä on piirin sanamuotoa lainatakseni “alustava”) kokonaisuudessan luettavissa täältä:

PÖLLÖ.