Eteenpäin on menty ainakin peliolosuhteissa 2000-luvun Järvenpäässä, mikäli vanhemman pelaajasukupolven katkuisia kommentteja on aika ajoin uskominen. Jos jätetään kritiikki tällä kertaa kaikista harjoitus- ja kenttävuoroista eri seurojen välillä sikseen, niin toisaalta on  kuitenkin melkoinen etuoikeus pelata futista iltavalaistuksessa (melkein luonnon nurmella) tällä tasolla.  Jos miehet olivat vielä 70-luvulla rautaa, niin nyt on kentät onneksi edes muovia.

Jos joku kuitenkin haikailee menneitä ja haluaa valittaa nykyisistä harjoitusolosuhteista, niin olisi kannattanut olla todistamassa katsomon puolelta TräFK:n edellistä vieraspeliä Korson kovalla hiekkakentällä. Oli juoksuradat ja kaikki. Puuttui vain pari pahan näköistä loukkaantumista ja muutama flipperipallo lisää. Tosin parempi joukkue yleensä voittaa näissäkin mittelöissä ja näin kävi myös tällä kertaa.

Kopsen pelaajat taitavat voitosta huolimatta  olla kuitenkin vielä tyytyväisiä lohkonsa vieraspeleihin, jotka tarjoavat luonnon nurmea ja muovimattoa. Korsosta etelään päin mentäessä aavikkopelit kuitenkin ovat tällä tasolla vielä enemmän arkipäivää. Jos jostain löytyy nurmikenttä niin siellä todennäköisemmin heitetään edustusjoukkueen poissa ollessa moukaria kuin pelataan alempien divarien jalkapalloa.

Perjantain myöhäisottelussa Järvenpään Camp Nou:lla, eli lukion tekonurmella kohtaavat TräFK ja KP-75 2. Alusta on kummallekin joukkueelle tuttu, joten etulyöntiasemaa ei pitäisi syntyä muuten kuin joukkueiden vahvuuksissa, pallon ollessa edelleen pyöreä.

Jännitystä tuo kuitenkin tämän kaiken hypetyksen jälkeen pelin ajankohta perjantai-iltana (8.5.09) klo 21.30, joka mittaa pelaajien sitoutumisen paikallisten baarien tarjontaan suhteessa seuratoimintaan.

Toivotaan parasta ja pelätään taas pahinta. Eli TräFK – KP-75 2 klo 21.30. Tervetuloa.